Yhdessä kohti tavoitteitasi!

Hei! Olen Reino Holopainen Kuopiosta ja autan sinua pääsemään kuntoon. Minulla on yli 10 vuoden kokemus PT-valmentamisesta. Olen jämäkkä, mutta myös sopivalla tavalla rento ja turvallinen. Ohjatessa keskityn olemaan täysin läsnä asiakkaan kanssa. Valmennnuksia teen pääasiassa omalla PT-studiollani Kuopion Särkiniemessä. Maksut voi hoitaa laskulla tai Epassilla.

✅️ Valmennusfilosofiaani kuuluu, että treenaamiseen ei tarvita erikoisia välineitä ja monimutkaisia ohjelmia. Levytangolla, käsipainoilla ja omalla kehonpainolla pääsee jo pitkälle. Olen käyttänyt satoja tunteja ihmisen anatomian opiskeluun, nähnyt käytännössä miten nämä asiakkaillani toimivat ja treenaan myös itsekin monta kertaa viikossa. Olen tarkka suoritustekniikoissa, mutta en tartu turhanpäiväisiin pikkuasioihin. Tiedän mikä on oleellista ja mikä ei.

✅️ Valmennuksessani saat olla rennosti oma itsesi. Julkkis tai tavis. Kaikki ovat minulle samanarvoisia.

✅️ Sinun ei tarvitse tietää tai osata mitään valmiiksi. Opetan kyllä kaiken ja perustelen miksi asioita tehdään tietyllä tavalla.

Alla on kaka eniten käytetyintä valmennuspakettia ja niitä voidaan myös tapauskohtaisesti muokata. Hintalista-sivulta lisää hinnastoa. Ensimmäinen tapaaminen ei vielä sido mihinkään, joten siinä voidaan kasvotusten jutella minkälainen valmennus on sinulle sopivin!

Valmennuspaketit

Voi paremmin. Kesto 3 kk.

Tässä PT-valmennuksessa suunnitellaan alkukartoituksen pohjalta sinulle sopiva treeniohjelma ja ruokavalio, joiden tavoite on parantaa yleistä hyvinvointiasi. Aluksi keskustellaan yhdessä mikä on sinun elämäntilanteeseesi sopiva tavoite kunnon kohottamisen suhteen. Ohjelmien lisäksi valmennukseen sisältyy 4 yhteistä treenikertaa kuussa. Valmennuksessa opit treenaamaan tehokkaasti ja turvallisesti. Opit miten saat treeneistä ja syömisestä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Valmennuksen jälkeen voit jatkaa projektia itsenäisesti ja tarvittaessa voidaan sopia lisätunteja. Paketin sisältöä voi myös tapauskohtaisesti muokata. Hinta 570 e tai 190 e/kk.

Lisää voimaa salilla

Aloittelevalle voimailijalle suunnattu 10 tapaamisen PT-paketti, jossa opit penkkipunnerruksen, kyykyn, maastavedon ja muiden perusliikkeiden tekniikat sekä saat niitä tukevan harjoitusohjelman. Sinun ei tarvitse hukata aikaa vaan heti tekemään asiat oikein. Valmennuksesta saaduilla opeilla voit jatkaa treenaamista niin kauan kuin innostusta riittää. Hinta 495 e (voi jakaa 2 tai 3 osaan)

Personal training Kuopio

Liikunnassa tietämykseni on pääasiassa voimaharjoittelussa ja kehonmuokkauksessa. Se kattaa sekä kuntosaliharjoittelun että kehonpainolla tehtävän voimailun. Treenaan itse aktiivisesti kuntosalilla ja olen harrastanut myös muutamaa eri kamppailulajia. Näistä harrastuksista on tullut paljon käytännön tietoa siitä mitä vaaditaan, että kroppa saadaan kuntoon.

Olen suorittanut sekä tavallisen personal trainer -kurssin että korkeakoulutasoisen Academic PT -koulutuksen. Sen lisäksi minulla on 10 vuoden ajalta käytännön työkokemusta yksilö- ja ryhmävalmennuksesta.

Olen luonteeltani tieteellinen ja käyttänyt satoja tunteja ihmiskehon toiminnan opiskeluun. Olen valmentanut sekä nuoria, keski-ikäisiä, että eläkeläisiäkin. Kaikkeen tähän pohjautuen voin sanoa, että valmennukseni on laadukasta.

Jos asut kauempana, voit tilata minulta valmiita treeniohjelmia ja ruokavalioita sähköpostin välityksellä. Niistä löydät lisätietoa treeniohjelmat ja ruokavaliot -sivuilta.

Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi pidän myös ryhmäliikuntatunteja ja terveysluentoja yrityksille, yhdistyksille ja seuroille.

Jaan jatkuvasti someen ilmaisia treeni- ja ruokavinkkejä sekä näytän mitse itse treenaan. Minut löytää YouTubesta, Facebookista ja Instagramista. Näiltä kanavilta voit tsekkailla minkälainen tyyppi olen.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin laitetaan sinut kuntoon!

Luo kotisivut ilmaiseksi!