Parhaimmat keinot tavoitteidesi saavuttamiseen!

Hei! Olen Reino Holopainen Kuopiosta ja autan sinua pääsemään kuntoon. Minulla on yli 10 vuoden kokemus PT-valmentamisesta. Olen jämäkkä, mutta myös sopivalla tavalla rento ja turvallinen. Ohjatessa keskityn olemaan täysin läsnä asiakkaan kanssa. Valmennnuksia teen pääasiassa omalla PT-studiollani Kuopion Särkiniemessä. Maksut voi hoitaa laskulla tai Epassilla.

✅️ Valmennusfilosofiaani kuuluu, että treenaamiseen ei tarvita erikoisia välineitä ja monimutkaisia ohjelmia. Levytangolla, käsipainoilla ja omalla kehonpainolla pääsee jo pitkälle. Olen käyttänyt satoja tunteja ihmisen anatomian opiskeluun, nähnyt käytännössä miten nämä asiakkaillani toimivat ja treenaan myös itsekin monta kertaa viikossa. Olen tarkka suoritustekniikoissa, mutta en tartu turhanpäiväisiin pikkuasioihin. Tiedän mikä on oleellista ja mikä ei.

✅️ Valmennuksessani saat olla rennosti oma itsesi. Julkkis tai tavis. Kaikki ovat minulle samanarvoisia.

✅️ Sinun ei tarvitse tietää tai osata mitään valmiiksi. Opetan kyllä kaiken ja perustelen miksi asioita tehdään tietyllä tavalla.

Alla on esimerkkejä valmennuspaketeista ja niitä voidaan myös tapauskohtaisesti muokata. Ensimmäinen tapaaminen ei vielä sido mihinkään, joten siinä voidaan kasvotusten jutella minkälainen valmennus on sinulle sopivin!

Valmennuspaketit

Voi paremmin. Kesto 3 kk.

Tässä PT-valmennuksessa suunnitellaan alkukartoituksen pohjalta sinulle sopiva treeniohjelma ja ruokavalio, joiden tavoite on parantaa yleistä hyvinvointiasi. Keskustellaan aluksi yhdessä mikä on sinun elämäntilanteeseesi sopiva tavoite kunnon kohottamisen suhteen. Ohjelmien lisäksi valmennukseen sisältyy 4 yhteistä treenikertaa kuussa. Valmennuksessa opit treenaamaan tehokkaasti ja turvallisesti. Opit miten saat treeneistä ja syömisestä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Valmennuksen jälkeen voit jatkaa projektia itsenäisesti tai tarvittaessa voidaan sopia lisätunteja. Hinta 190 e/kk.

100 kg penkistä

Aloittelevalle voimailijalle suunnattu 5 tapaamisen PT-paketti, jossa opit isojen painojen nostamiseen sopivan penkkipunnerrustekniikan ja saat sitä tukevan harjoitusohjelman. Tämä valmennus kannattaa ottaa välittömästi jos haluat saada tuloksia nopeasti etkä hukata aikaa. Valmennuksesta saaduilla opeilla voit jatkaa penkkaamista niin kauan kuin kiinnostusta treenaamisen riittää. Hinta 285 e.

200 kg maasta

Aloittelevalle voimailijalle suunnattu 5 PT-tapaamisen paketti, jossa opit isojen painojen nostamiseen sopivan maastavetotekniikan ja saat sitä tukevan harjoitusohjelman. Haluan, että sinun ei tarvitse hukata aikaa vaan opit heti tekemään asiat oikein. Valmennuksesta saaduilla opeilla voit jatkaa maastavedon tekemistä niin kauan kuin kiinnostusta treenamiseen riittää. Hinta 285 e.

Kevyttä liikettä aloittelijalle. Kesto 2 kk.

Tähän valmennukseen sisältyy 10 PT-tapaamista, joissa lähdetään tunnustelemaan kunnon kohotusta kevyesti. Kuntotasoltasi saat olla täysin aloittelija eikä motivaationkaan tarvitse olla huipussaan. Tämä valmennus sopii ihmiselle, joka haluaa liikunnalta enemmänkin vain hyvää oloa kuin ulkonäön muokkaamista tai kisalavalle tähtäämistä. Tarkoitus saada kipinä ja innostus liikuntaa kohtaan. Tarkoitus saada sellainen kokemus, ettei liikunnan tarvitse olla hirveää ja ärsyttävää. Minä olen turvallinen valmentaja, jolta löytyy sopivasti sekä kuria rentoutta. Treenejä voidaan toteuttaa kuntosalilla, kotona tai ulkona. Hinta 240 e/kk.

Personal training Kuopio

Liikunnassa tietämykseni on pääasiassa voimaharjoittelussa ja kehonmuokkauksessa. Se kattaa sekä kuntosaliharjoittelun että kehonpainolla tehtävän voimailun. Treenaan itse aktiivisesti kuntosalilla ja olen harrastanut myös muutamaa eri kamppailulajia. Näistä harrastuksista on tullut paljon käytännön tietoa siitä mitä vaaditaan, että kroppa saadaan kuntoon.

Olen suorittanut sekä tavallisen personal trainer -kurssin että korkeakoulutasoisen Academic PT -koulutuksen. Sen lisäksi minulla on 10 vuoden ajalta käytännön työkokemusta yksilö- ja ryhmävalmennuksesta.

Olen luonteeltani tieteellinen ja käyttänyt satoja tunteja ihmiskehon toiminnan opiskeluun. Olen valmentanut sekä nuoria, keski-ikäisiä, että eläkeläisiäkin. Kaikkeen tähän pohjautuen voin sanoa, että valmennukseni on laadukasta.

Jos asut kauempana, voit tilata minulta valmiita treeniohjelmia ja ruokavalioita sähköpostin välityksellä. Niistä löydät lisätietoa treeniohjelmat ja ruokavaliot -sivuilta.

Henkilökohtaisen valmennuksen lisäksi pidän myös ryhmäliikuntatunteja ja terveysluentoja yrityksille, yhdistyksille ja seuroille.

Jaan jatkuvasti someen ilmaisia treeni- ja ruokavinkkejä sekä näytän mitse itse treenaan. Minut löytää YouTubesta, Facebookista ja Instagramista. Näiltä kanavilta voit tsekkailla minkälainen tyyppi olen.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin laitetaan sinut kuntoon!

Luo kotisivut ilmaiseksi!